Kuinka ramen saapui Suomeen
Maistoin ramenia ensimmäisen kerran Japanissa 25 vuotta sitten. Rakastuin siihen välittömästi, mutta minun makuuni japanilainen ramen-kulttuuri oli liian tiukasti kiinni perinteissä. Vasta kun muutin töiden perässä Havaijille, ymmärsin, että ramenissa on potentiaalia vaikka mihin. Havaijin poke bowleissa ja muissa saarelaisten uniikeissa herkuissa yhdistyvät japanilaiset, kiinalaiset, filippiiniläiset ja vietnamilaiset vaikutteet. Saman uteliaisuuden, avoimuuden ja monimuotoisuuden tahdoin tuoda myös Aloha Rameniin.
Aloha Tampere & Joensuu
Päätimme perustaa Aloha Ramenin, kun olin asunut Tampereella viisi vuotta. Ensinnäkään kaupungissa ei ollut vielä ainuttakaan ramenravintolaa. Toisekseen tamperelaiset tuntuivat haikailevan jatkuvasti uusien, erilaisten ja rohkeampien makujen perään. Rakkauteni ramenia kohtaan sekä otollinen maaperä eivät kuitenkaan vielä yksistään rakentaneet kokonaista ravintolaa. Aloha Ramenin tärkeimmäksi kulmakiveksi muodostuikin ohana-henki. Havaijilla ohana tarkoittaa perhettä. Siksi mekin teemme kaikkemme, että ravintolan fiilis olisi kuin tekisimme ruokaa kotonamme. Se ei koske ainoastaan asiakkaitamme, vaan myös työntekijöitämme. Me olemme perhe, ja me kokkaamme ja palvelemme aina sydämestämme. Siksi me arvostamme positiivista meininkiä ja valovoimaisia tyyppejä.
Tarinamme saa jatkoa kun avaamme ravintolan Joensuun Kauppahalliin. Lisää tästä seikkailusta myöhemmin!
Rentoa, paikallista ja täynnä makuja
Aloha Ramen ei pyrikään tarjoamaan perinteistä japanilaista ramenia. Me tahdomme hyödyntää paikallisia pohjoisia ainesosia ja pitää homman kestävänä. Kaikki proteiinimme ovat sataprosenttisesti pohjoismaisia. Käytämme myös paikallisia kasviksia niin paljon kuin säät ja muut olosuhteet sallivat. Ramenin alkuperää ei kuitenkaan ole unohdettu. Neljä peruselementtiä shio (suola), shoyu (soijakastike), miso (fermentoitu papu) sekä tonkatsu (sianliha) resonoivat myös Alohan menussa. Makea, hapan, umami ja mausteisuus on huomioitu ruokalistan jokaisessa annoksessa.
Koska kaiken taustalla on havaijilainen mentaliteetti, meidän ei tarvitse takertua perinteisiin. Siksi japanilainen ramen on saanut seurakseen roppakaupalla rentoutta ja kokeilemisen riemua, josta sekä Havaiji että Suomi tunnetaan.
Tam To
perustaja & keittiömestari